Kuokkavieraaksi häihin

Huomenna puolenpäivän jälkeen pitäisi suunnata taas kohti lentokenttää. Vaikka mieli tekisikin karata toiselle puolen maapalloa, joudun tälläkertaa pysymään kotimaan rajojen sisäpuolella, sillä lennämme pohjoiseen juhlimaan miekkosen kaverin häitä.
Mielenkiintoistahan tästä tekee se, etten ole koskaan tavannut hääparia ja kirsikkana kakun päällä, ettei minua ole edes kutsuttu. :D 
Herra ei näet kirjeen saadessaan tajunnut, ettei kutsu ole avec ja hankki sitten minullekin yllärinä lentoliput. Asian laita selvisi vasta, kun hän ilmoitti pariskunnalle, että "kiitos kutsusta, ME tulemme"..
Yritin kyllä kohteliaasti kiemurrella nolosta tilanteesta, mutta herttaisina järkkäsivät sitten tilaa tällekin tomaatille, joten nyt ei kuulemma voi enää kieltäytyä, vaikka kuinka haluaisikin.

Tuntemattomien häihin pukeutuminen tuo aina oman haasteensa, koska ei tiedä kuinka tarkkoja tai vanhoollisia toiset saattavat olla. Olenkin panikoinut tässä asuni kanssa, sillä suurin osa vanhoista juhlamekoistani ei mahdu edes kiinni, joka jättää valikoiman aika suppean puoleiseksi. ( ! )
Rento morsian saattaa sallia minimekot tai paljaat olkapäät, kun taas joku toinen sulkee pois niin mustan, punaisen, kuin kokopitkän puvunkin, joka siis eliminoisi ne vähäisetkin vaihtoehtoni.
Päädyin siis pakkaamaan matkaan sekä pikkumustaa, että pitkää liukuvärjättyä silkkimekkoa. Mikäli morsmaikulla ei ole toiveita vieraiden pukeutumisen suhteen, heitän kivi-paperi-sakset..



Olen niin surkea kieltäytymään, varsinkin silloin, kun tiedän, että pitäisi..
Kaikki läheiset ihmiset tietävät, että pelkään korkeita paikkoja kuollakseni. Ei tarvitse olla kuin lasikaiteinen parveke, lävitse näkyvät ritilärappuset, tai pelkkä video, vetelee syke jo taivaissa ja jalat vispaa spagettina. Siksi pidänkin itseäni ihan uuvattina ja tulen kiroamaan itseäni vielä moneen otteeseen seuraavan viikon aikana, sillä lupauduin valokuvaajaksi kuumailmapallon kyytiin!
Kyllähän se vielä naurattaa, mutta voipi olla, että parku pääsee sillä hetkellä, kun pitää kiivetä koriin. :D

Baby Photography

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät vain yksinkertaisesti tiedä miten olla lasten seurassa, olivatpa he sitten kuukauden päivät tai vaikka viisi vuotiaita temmeltäjiä. Monilta naisilta se syliin ottaminen ja helliminen tulee luonnostaan - minultakin, jos kyseessä on koiranpentu - mutta lapsen ollessa kyseessä, koen heidät jokseenkin pelottavina ja särkyvinä olentoina.
Koska nuorimman sisarukseni kanssa meillä on ikäeroa hurjat 9 minuuttia, en ole koskaan päässyt esittämään isosiskoa, käsittelemään lapsia, saati olemaan osana kenekään naperon lapsuutta/kasvua, jonka takia se on edelleen jotain outoa ja uutta.
Eilen pääsin ottamaan härkää sarvista ja hyppäämään sen mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä kävin kuvaamassa ystäväni neljäviikkoista pikkaraista. :)

Oletin hölmönä, että kuukauden ikäinen lapsi nukkuu rauhassa ja kuvaaminen sujuu leikiten ja niinhän se tekikin - ensimmäiset kymmenen sekuntia!
90% ajasta oli heiluvia raajoja, mutrusuita ja pyllyn pesua, sillä tuo viattoman näköinen kakkakone pisti menemään niin lakanat, kuin äidin vaatekerrastonkin uusiksi.. haha





Ellei musteet paljastaisi, olisi joku voinut sekunin murto-osan ajatella, että Kristiinalla on jotain kerrottavaa, mutta ei. Kuvassa oleva Staffi ei ole Kaapo, vaan hänen siskonsa Hilkka. :D

Lisähaasteen toi makuuhuoneen n. 30 asteen lämpötila ja 45mm objektiivini, joka on todella toivoton kapistus sisätiloissa kuvaamiseen, ellei pääse peruuttamaan naapurin puolelle, tarpeeksi kauas kohteesta. Olosuhteet huomioon ottaen olen suht tyytyväinen tulokseen, vaikka olenkin vasta ihan kuvaustaipaleeni alkupäässä. Ainakin nyt yhtä opettavaa kokemusta rikkaampana.
Kunhan kaverit nyt vaan äkkiä pykäisi lisää harjoituskappaleita. Vink vink.

I've done the best I can, to make them realize, this is my life. I hope they understand..

Ei se lopulta vaatinut, kuin yhden asian päätökseen saattamisen, että pääkoppa sai mielenrauhan.
Päätös ei vaan tällä kertaa ollutkaan se toivottu valmistuminen, vaan rohkeutta vaatinut opintojen keskeyttäminen. Olin liian pitkään venkslannut sitä, yrittänyt korjata tuhoon tuomittua projektia ja ihan vain sen takia, että mietin mitä muut ajattelevat, jos jätän sen kesken..
Olen aina ollut hyvä ja innokas aloittamaan jotain, mutta surkea viemään asioita maaliin asti, koska en ole luottanut itseeni. Tällä kertaa päätös oli tehty osittain puolestani jo keväällä, jolloin projekti kaatui minusta riippumattomista syistä, mutta yritin kuukausia liimailla sitä tyhjästä kokoon, ihan vain periaatteen vuoksi..
Koska halusin jotain uutta, mieltä virkistävää viihdettä syksyksi, varasin eilen alkeiskurssilta paikan Turkin kielen opiskeluun. Otin myös yhteyttä ensi vuotta ajatellen erääseen kouluun, jonne haku alkaa taas kevään korvilla - haluan uskoa, että kaikella on tarkoituksensa. Parhaat päätökset tehdään sydämellä..

Vaihdetaan ei niin mielekkäät asiat niihin mukaviin

Useimmiten ihmisillä kevät on sitä aikaa, kun lyödään ranttaliksi ja halutaan pistää elämä uuteen uskoon, mutta minulle se iski lomalla. Hunajaista Riikan kirjoitus unelmista sai vain pohtimaan entistä syvemmin.
Tuntuu kuin olisin hiukan hukkateillä, kuin minulle olisi jaettu oikeat kortit, mutta täysin väärään peliin. Kaipaan mieluisia haasteita, uutta suuntaa. Kristallipallo vaan uupuu. Samoja ajatuksia?

Alan pikkuhiljaa tottumaan tähän kämppis-elämään. On ollut ihana viettää siskon kanssa enemmän aikaa, oli kyse sitten yhteisen aamupalan väännöstä tai pelkästä kävelylenkistä. Liian monen vuoden ajan meni viikkoja, jopa kuukausia erillään, joten nyt otetaan yhteistä aikaa takaisin sitten niidenkin edestä.♥
Reissusta palaaminenkaan ei tuntunut niin pahalta, kun toinen kertoi, kuinka kovin oli ikävöinyt, vaikka osaan varmasti olla hyvinkin raivostuttava ajoittain, kun kolistelen ilta-ihmisenä menemään aina yömyöhään, kun toinen on jo nukkumassa.


Maanantaina meillä alkaa herkkulakko ja mahdollisesti vähän uutta ruokavaliontynkää. Sisko jo reippaana tyttönä punnitsi huomiset aamupalahärpäkkeensä valmiiksi, mutta en usko, että itse lähden ihan niin tarkalle linjalle, ettei ihan lähde lapasesta. Treenaamista joudun toki vielä lykkäämäänkin, kunnes poskiontelotulehdus saadaan kuriin, mutta hiljaa hyvä tulee..
On ihana, kun saman katon alla on toinen, joka tsemppaa ja tukee. Tavoitteena saada väsymys ja turvotus kuriin ja hyvää energiaa tilalle.
Meistä kahdesta se olenkin todennäköisemmin meikäläinen, joka ensimmäisenä lipsuu, toivoton sokerihiiri kun olen. Pitää vaan asettaa tarpeeksi kovat panokset, niin ei tee mieli hiippailla karkkihyllyille.:D
Itselleni toimii paremmin veto, kuin esimerkiksi "palkinto", jolla saan hemmotella itseäni, kun pääsen tavoitteeseen. Lahjukset kun voi itselleen ostaa ilman tavoitteen täyttymistäkin, mutta rahaansa ei halua vedossa hävitä. heh.

My Secret

No eihän sitä voinut paluumatkalla Victoria's Secretin ohi kulkea, ilman pikaista piipahdusta sisään.. Vaikka tämäkään putiikki ei pitänyt sisällään merkin ihania bikineitä, iloitsi sisäinen kosmetiikkarohmuni tarjolla olevista herkullisista tuoksuista ja vartalovoiteista.


Secret Escape fragrance mist oli ollut ostoslistalla jo keväästä, jolloin ensimmäistä kertaa tuoksuttelin sitä ystäväni iholta. Se on raikas, hedelmäinen, ehdottomasti mieluisin aiemmin nuuhkuttelemistani Victoria's Secretin vartalosuihkeista - jotka ovat muuten vartalovoiteiden lisäksi alessa netissä
Koska Dalamanin kentällä oli tarjous, osta 3 tuotetta hintaan 29e nappasin matkaan myös saman tuoksuisen vartalovoin..
Toinen body mist lähti matkaan puoliksi arpapelillä, sillä portilta lapattiin jo porukkaa koneeseen, meikäläisen haahuillessa vielä kaupoilla..
Päädyin kiireessä myyjän suosikkiin, nimeltä Pure Daydream. Tuoksussa tulvahtaa vivahde teini-iän lemppariani, makeaa, karkkimaista Escadan Sexy Graffitia, joka taas on huomattavasti makeahkompi, kuin Secret Escape. Siskoni snorkkeliin molemmat tuoksuivat yhtä hyvältä, kun taas poikaystävä tykkäsi jälkimmäisestä..

Onko teillä VS tuoksulemppareita? :)

I gave you a nickname

Viimeiset päivät auringossa katosivat aivan liian nopeasti. Vaikka olin koko reissun kipeänä, oli se silti ihana hengähdyshetki, kuin olisin saanut pysäytettyä ajan viikoksi ja paettua todellisuutta.
Hauskimpina muistoina mieleen jäi ilta, jolloin poikkesin kanaalin varrella sijaitsevaan Amor ravintolaan illalliselle.
Kun olin tilannut ruokani ja vastannut tarjoilijan ns. perus kysymyksiin, kuten:  Mistä olet kotoisin, mikä sinun nimesi on ja onko sinulla poikaystävää - vie hän tilaukseni keittiöön, jonka jälkeen kuulen  jonkun kutsuvan iloisena "Nikoooo, Nikoo!". Kun käännyn katsomaan, huomaan huutajan olevan tarjoilijani, joka vilkuttaa minulle innoissaan.. Koska en vastaa hänen vilkutuksiinsa, hypähtelee hän luokseni ja ilmoittaa suu leveässä virneessä ylpeänä " I will call you Niko". Kun kysyn hämmästyneenä, otsa kurtussa, että miksi, selittää hän minulle "You see, i gave you a nickname. I will call you Niko, because your name is Nikola."
Wait, whaaaat?? :D




Reissussa huomasin, kuinka moni hämmästyi sitä, että matkustin yksin. Jotkut kehuivat rohkeaksi ja kertoivat toivovansa, että uskaltaisivat itsekin matkustaa yksinään, kun taas valitettavan suuri osa luuli, että olin maassa miesten takia. haha. En tosin ihmettele, sillä "lomaromansseja", sekä seksiturismia esiintyy enemmän kuin lääkäri määrää, vaikka niistä ei juuri puhutakkaan.

Turkki on niin hyvässä kuin pahassa hyvinkin monipuolinen, näyttävä, eloisa ja värikäs maa. Se tarjoaa halukkaille niin viihdettä, kulttuuria, hyvää ruokaa, taivaallisia maisemia, elämyksiä ja lämpöä keväästä syksyyn, toki riippuen mihin päin maata suuntaa. Se on paikka, johon suosittelen matkustamaan rennolla otteella, suu hymyssä ja pilke silmäkulmassa. Ihmiset ovat avoimempia, tulevat herkästi lähelle ja ovat myös uteliaampia, joten jos ei halua kenenkään jutustelevan matkanvarrella, ei Turkki välttämättä ole se lomakohde, jonne kannattaa suunnata.

Can i ask you a question? - You just did

Ensimmäiset päivät on hyvinkin vahvasti menneet hotellin altaalla, torkahdellen uimapatjalla. Flunssa villiintyi heti tänne tullessani, joten olen ottanut iisisti, ettei se ainakaan pahenisi.
Hotellin omistaja sattui onneksi olemaan lääkäri ja röhkimiseni kuullessaan halusi välttämättä kuunnella keuhkotkin, joten nyt on varmistettu tohtori sykerönkin toimesta, ettei mistään vakavemmasta pitäisi olla kyse. Sain eilen apteekista parit lääkkeet, joten eiköhän näillä saada tuo kiusanhenki pian pois päiviltä.

Heti ensimmäisenä iltana vetäisin vähän pidemmät päikkärit ja missasin illallisen. Nälkäisenä masu kurnien tassuttelin hotellin respaan ja kysäisin onko mitään sapuskaa. Baarimikko kertoi, että ravintola on jo siltä iltaa suljettu, mutta pyysi istumaan alas ja soitti yhden puhelu. Viidentoista minuutin kuluttua ajoi ovelle mies skootterilla, eväspussukka käsivarressa keikkuen. Ylläripakettini sisälsi jotain pizzan ja leivän väliltä - venemäisiä taikinanyyttejä, joiden päällä oli pieniksi leikattuja lihanpaloja.




On ollut huvittavaa huomata, miten paljon asioita on vuosien saatossa muuttunut. Pieni kylä on laajentunut, uusia ravintoloita ja baareja avautunut kuin sieniä sateella, ihmiset vaihtuneet, mutta silti tuntuu, kuin mikään ei olisi muuttunut. Edelleen soi ne samat biisit kuin kymmenen sitten, kertoessasi, että olet suomesta, on vastaus aina "Terve terve mitä kuuluu" ja ravintolan ohitse kävellessäsi eniten kulutetuin lause on ehdottomasti "Can i ask you a question?" :D Pieniä hassuja asioita jotka oli jotenkin päässyt unohtumaan..

20 astetta kuumempaa, kuin kotimaassa..

Laskeuduin tänään aamupäivästä Dalamaniin kentälle jännittynein tunnelmin. Koneesta ulos astuessani vastaan löi tuttu, lämmin lehmänhönkäys. Yksi vilkaisu mittariin kertoi, että rapsakkaa keliä on luvassa, sillä jo aamusta lämpötilat olivat kohonneet kolmenkympin paremmalle puolelle.
Tapasin koneessa tosi symppiksen oloiset neitokaiset ja vaihdettuamme numeroita parkkipaikalla, suuntasin kohti nimikylttiä heiluttavaa hymyilevää herrasmiestä.

Koska olin ostanut pelkät lennot, pakettimatkan sijaan, piti hankkia erikseen kuljetus. Ystäväperheen tuttu ajaa privaattikyytejä työkseen, joten uskalsin hyvillä mielin hypätä entuudestaan tuntemattoman nassun matkaan. Tajusin vasta kahdeksan paikkaiseen uutuuttaan kiiltävään autoon hypätessäni, että olen ainoa asiakas, joten höpöttelimme kuskin kanssa koko matkan käyden läpi yhteisiä tuttuja ja pohdiskellen mahdollisia bisnesideoita. heh. Kuski oli kyllä tosi mukava tapaus ja pysähtyi vielä omasta ehdotuksestaan hakemaan meikäläiselle kahvia kesken matkan. :D Normaalisti runsaat parisen tuntia vievä matka otti vain n. tunti parikymmentä minuuttia, juomat sisältyivät hintaan ja käytössä oli myös wifi.

Hotelli Ecem sijaitsee aivan Icmelerin alkupäässä, rannan tuntumassa. Pieni, hyvinkin hillitysti sisustettu kotini  on hotellin ylimmässä kerroksessa, siinä on erillinen makuuhuone, olohuone avokeittiöllä, sekä korkeanpaikankammoisen unelmaparveke, eli sellainen josta kelpaa maisemia katsella, mutta ei näe alas ellei oikein reunalla varvista.



Kävin ensimmäisen tunnin pyörimässä rannan viereisiä poikkikatuja, etsien ystäväperheen uutta liikettä, mutta päädyin lopulta käymään viisi vastaavaa putiikkia läpi, kuitenkaan löytämättä sitä oikeaa, mutta sainpahan matkalla monta kaveria. haha. Kun olin kävellyt kuusi korttelia ristiin rastiin, vei 44 asteen helle voiton ja palasin häntä koipien välissä hotellille ja pulahdin suoraan altaaseen.

Ajattelin joku päivä käydä moikkaamassa marmariksessa "lentokoneen tyttöjä", kuten neidit itseään kutsuivat. Onneksi avauduin tästäkin kuskilleni, sillä hän tiesi kertoa - selaili kyselemiäni tietoja netistä hyvin kätevästi samalla ajaessaan -, että eurolla pääsee kulkemaan pikkubussilla icmeler-marmaris väliä per suunta, jolla vie n.10-15 minuuttia max. heidän hotellilleen. Mainitsi onneksi samalla, ettei muihin kuin valko-oransseihin autoihin saa hypätä, koska olisin niin todennäköisesti hölmönä tehnytkin. Onhan edellisestä kerrasta varmaan jo kuutisen vuotta..

Nyt lähden suihkuun ja tarkastamaan onko se yöelämä muuttunut mihinkään tässä vuosien saatossa.
Seurata voi myös snapchatissa nimellä r4gd0ll1 ja instagramissa ehbblog. Son moro! :)