Porvoo neitsyys meni

31. elokuuta 2014

Meille piti alunperin tulla eräs karvainen Turkulainen kylään viikonlopuksi, mutta kun kaveria ei kuulunut, lähdettiin kahdestaan miekkosen kanssa ajelemaan kohti porvoon vanhaa kaupunkia.
Löydettyämme parkkipaikan, laskeuduimme kapeaa mukulakivista tietä alas museotorille. Torin laidalta löytyi kaunis kirkko, pari putiikkia, kahvila, pieniä kojuja, sekä romanttinen majatalo, jonka kyltissä keikkui kutsuvasti "bed and breakfast". Parkkeerattiin takapuolet suloisen pienen kahvila Fannyn terassille. Tummat pilvet enteili sadetta ja kylmä tuuli tuntui ulottuvan luihin ja ytimiin - kietouduin syvemmälle huivini sisään. Suussa sulava porkkanakakku hiveli makuhermoja ja kuuma kaakao lämmitti viluisia matkailijoita.
Oli kerrankin tosi kotoisa olo, kun vähintään joka toisella ohikulkijalla oli kamera kainalossa, eikä juuri kukaan kiinnittänyt huomiota räpsimiseemme.

Kun kakut oli herkuteltu, kierrettiin sillan kautta toiselle puolen ja tallusteltiin joenvartta ihastellen maisemia ja pallotellen vuoronperään ajatuksella, mihin tuhlaisimme rahat, kun tilille pamahtaisi euro jackpotin 50 miljoonaa.. :D Ensimmäisessä kuvassa taustalla näkyvä upea tiilitalo pääsisi heti ensimmäisenä käsittelyyn.. Suuri valoisa olohuone avokeittiöllä, iso ikkuna, josta näkymä joelle.. Kyllä kiitos!

Parinsadan metrin päästä bongasimme komian kelluvan terassin, jossa pari pitkätukkaista partanaamaa soittivat kitaraa ja lauloivat vanhoja rock-klassikoita. Istuskeltiin Wilhelm Å:ssa tovi fiilistellen, eikä kumpikaan olisi halunnut lähteä kotiin..
Kävellessämme takaisin autolle, oikaisimme kadun poikki, joka oli täynnä toinen toistaan upeampia sisustusputiikkeja, jotka olivat valitettavasti suurin osa jo kiinni..
Olisi ihanaa keväällä varata Porvoon vanhasta kaupungista majapaikka ja viettää kaupungissa kokonainen viikonloppu.. Tuntui, että näin pienessä ajassa ei kerinnyt, kuin raapaisemaan pintaa.. Silti värikkäät puutalot, kauniit ikkunaluukut, mukulakivikadut ja romanttinen tunnelma teki vaikutuksen.

People who love to eat are always the best people

24. elokuuta 2014

Ei  tuhti voinen pasta, ei herkullisen juustoinen pizza, ei täyteläinen tryffelijuusto, ei suussa sulava täydellisen pehmeä ja pähkinäinen gelato, vaan aubergine parmigiana.
Istuimme eräänä iltapäivänä pöydän ääressä altaalla, varjon alla höpötellen. Joku oli siinä persikkaviiniä tissutellessa keksinyt aiheen, joka kuului "mitä ruokaa tilaisit jos saisit valita elämäsi viimeisen aterian". Edellisenä päivänä oli Ilaria häärännyt keittiössä aamusta asti ja loihtinut meille useamman ruokalajin päivällisen. Parmigiana, eli munakoisosuikaleista, bufala mozzarellasta, parmesaanista ja valkosipulitomaattikastikkeesta koottu lasagne-tyylinen ruoka - ilman pastaa - vei kielen mennessään. Imuroin sitä innoissani kuin viimeistä päivää, koska en muista syöneeni ikuisuuksiin edes ravintoloissa yhtä herkullista annosta.
Löysin ohjeen netistä ja se on seuraavana kokkauslistalla. Miten sitä voikaan rakastua ruokaan..



Yleensä lomareissujen jälkeen saatan olla pienissä paluumasiksissa useita viikkoja. Tälläkertaa ikävä tunne kotiinpaluun jälkeen kesti vain pari päivää. Kun ei ole enää niin sidoksissa muiden menoihin, tajusin, että sitä voi aina halutessaan lähteä pois vaikka pidennetylle vkl reissulle jos kaipaa etäisyyttä tai pientä irtiottoa arjesta.. Avoimilla mielin. :)
Tilasin tänään Tritanium storesta uudet sähäkät treenipökätkin, josko saisin taas kiinni treenaamisen ilosta ja energiaa riittäisi syksyn pimenevin iltoihin.

Hymyjä ja uitettuja rottia..

23. elokuuta 2014


Noin kymmenen minuuttia kuvan ottamisen jälkeen taivas repesi ja juostiin autoon litimärkinä nauraen, kaatosateen lyödessä tahtia. Meillä oli private pukuhuone mukana metsätiellä, pakettiauton perä nimittäin toimi kätevästi vaatteiden vaihtopaikkana.
Rakastuin noihin Gaudin vahapintaisiin pökiin. Aivan loistavat varsinkin kaikkien pehmeiden ja pörröisten neuleiden kanssa, koska ei tarvitse pelätä, että housut näyttäisi siltä, kuin olisi karannut eläintarhasta.
Kuva liittyy Gaudin yhteistyöprojektiin. Miekkosen kanssa kuvattiin ensimmäisen kerran raakana. Muokkaukset mahdollista viedä kyllä aivan uusiin ulottuvuuksiin halutessaan! Pimeän tai vähän ylivalottuneen kuvankin saa eri tavalla pelastettua, joka oli iloinen ylläri. Sitä tarvitaan tuossa kuukauden päästä, kun alkaa jokaisen bloggaajan painajainen, pimeys. Enää ei ole paluuta vanhaan. :)

Aiemmin jo kyseltiinkin, että miten oikomisprosessi etenee.. Puolessa välissä ollaan jo - toivottavasti. Invisalign on ollut aivan loistava vempele, koska sen saa pois suusta syödessään, pestessään legot tai lähtiessään viihteelle. Se on huomaamattomampi, kuin tavalliset raudat, mutta huono puoli on se, ettei eteen ole osunut vielä yhtään ihmistä joka tietäisi mitkä ne on. Siksipä silloin tällöin ne huomatessaan ihmiset jäävät tuijottamaan aivan eri tavalla, kuin kyse olisi vähintäänkin jostain kolmannesta kädestä. :D Yleensä vasta parin siiderin jälkeen joku uskaltaa tulla kysymään mistä on kysymys. Ne muistuttavat huomattavasti hampaidenvalkaisuliuskoja, joka onkin yleisin veikkaus.
Voin kuitenkin näin puolen vuoden kokemuksella suositella lämpimästi, mikäli omassa hymyssä on jotain mitä haluaisi korjata.. 

Autumn outfit

22. elokuuta 2014

Usean kuukauden tauon jälkeen tuntui hassulta vetää paksua sukkaa jalkaan ja lämmintä neuletta ylle. Lähdettiin keskiviikkona aamulla ennen sianpieremää Tallinnaan ostoksille - tuuli tuiversi ja askel keinuu vähän edelleen. Sisko tyhjensi koko Rocca al Maren ja Viru keskukseen siirtyessä tehtiin meikäläisellekin viime minuuteilla pari löytöä. :)

Olen tässä viikon aikana painiskellut itseni kanssa, lähteäkö reissuun vielä viikoksi, vaiko tuhlata matkakassa talvitamineisiin ja vuorautua toppauksiin leukaa myöden seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi. Vielä en ole saanut lahjottua ketään hullua matkaseuraksi, joten saisin lähteä taas ihan yksikseni, mutta tuo itsestään ilmoitteleva tulivuori jarruttaa vähän suunnitelmia.

Kengät - Vic / Poncho - Massimo Dutti / Pökät - River Island / Arskat - Stradivarius
Tuon harmaan ponchon nähtyäni jo aloin himoita siroja, matalakorkoisia ylipolvensaappaita.. On se kumma juttu, miten lompakkoa tyhjentäessä se ostoslista tuntuu vain kasvavan.
Epäilen vahvasti tuon kohoavan yhdeksi eniten käytetyimmäksi vaatekappaleekseni ilmojen viiletessä. Yläosissa tämänhetkinen fiilis kun tuntuu olevan "mitä löysempi, sen parempi".
River Islandin makkarankuoripökät oli heti rakkautta ensisilmäyksellä. Näissä oli heti sellaista housumaista jämäkkyyttä, joka muista sovittamistani malleista oli aina jäänyt uupumaan.

Italia

17. elokuuta 2014

Kun palasin torstaina yöllä takaisin kotiin, tuntui, kuin olisin kääntänyt kelloa ja matkustanut ajassa menneisyyteen. Olin jo niin tottunut Italian myöhäiseen rytmiin, kauniiseen laulavaan kieleen, kuumaan lämpötilaan ja maisemiin, että kuljin kuin unen hämärtämässä todellisuudessa kotikatua pitkin. Kymmenen päivää oli pääni sisällä muuttunut lähes kuukausien mittaiseksi..
Yksin matkustamisessa oli ihan oma hohtonsa. Sitä oli eri tavalla avoin ihmisille, kuin yhdessä kulkiessa. Heti ensimmäisellä lennollani tutustuinkin Italialaiseen ammattivalokuvaajaan, jonka kanssa höpötellessä ja kuvia katsellessa matka hurahtikin ohitse ihan huimaa vauhtia.

Kun lähdimme ajelemaan kohti Sorrentoa ensimmäisen kerran, oli sinne johtava tie niin tukossa, että O päätti kokeilla kiertotietä. Päädyimme lopulta kiertämään yli neljän tunnin reitin vuoren toiselta puolen, pientä kapeaa tietä, joka kulki kaarrellen, läpi pienten kylien, ohitse turistien täyttämien hotellien ja upeiden rinteellä yksinään kohoavien linnojen. Se mutkitteli, kohosi ja laskeutui, ilta-auringon, vuorijonon ja meren välkkyessä horisontissa.





Villa sijaitsi korkealla vuorella, Sorrenton ja pienen Saint Agatan välissä. Lähes joka puolella paikalliset ajoivat kuin hullut ja silmät sai olla takaraivossakin, sillä pysähtyneet kuljettajat eivät katsoneet yhtään milloin avasivat ovensa, saati oliko joku ohittamassa sillä hetkellä. Sieltä mentiin mistä päästiin ja mikäli satuit kolhimaan naapurin autoa, ajoit vain mahdollisimman nopeasti karkuun. :D Vähän väliä heiluteltiin nyrkkiä ja huudeltiin hullua - matto - joka sai aina suupielet ylös jostain kumman syystä. Paikallisia "pahat" sanat, oli myös helppo muistaa, sillä suomalaisittain lausuttuina ne olihan hyvin lähellä sanoja: katso, kuulo ja merta. Sanat jotka suomalaisten kannattaa jättää käyttämättä Italiassa..

Rakastin niitä ikkunaluukkuja, sitä kun kaikki puhuvat kotoisasti samaan aikaan päälle, tunteellisuutta, avoimesti laulamista porukassa tai yksin, henkeäsalpaavia maisemia, erilaista ruokakulttuuria, ilta-uinteja.. Opin kuitenkin arvostamaan taas katkeamatonta lämmintä vettä, toimivaa nettiä, kunnollista terveydenhuoltoa, istuimellisia pönttöjä, sekä suolaisia aamupaloja.

Napoli - Italy

8. elokuuta 2014

Kuuma ilma puskee sisään verhon takaa.. Jostain kuuluu käheä jodlaava laulu, autot tööttäilevät, kevyt tuulenvire heiluttelee hiuksia. Edessä avautuu näkymä tasakattoisille ränsistyneille taloille, jotka kohoavat rinteellä, kuin jättimäiset betoniportaat. Niiden parvekkeiden kiemuraisista metallikaiteista ja rapistuneista ikkunaluukuista näkee niiden olleen joskus kauniita.

Istumme siskoni ja lapsuudenkaverimme kanssa hänen  parvekkeellaan, Napolin sydämessä.On hauska ajatella, että viimeisistä yhteisistä hetkistämme on jo nelisentoista vuotta. Nyt sitä istutaan yhdessä saapasmaassa ja lapataan suuhun erilaisia juustoja, sekä herkullisia tapaksia.
Saavuimme Napoliin eilen yöllä - tajusin nukahtaneeni, kun heräsin otsani iskiessä oveen kovassa kurvissa - että pääsisimme aamulla hakemaan siskoni kentältä.. Koko viikko on kulunut Sorrentossa, Villassa suurella porukalla. Yksi paikallisista on dj, joten olemme kaikki päivät lähes asuneet altaalla, fiilistellen musiikkia, aurinkoa ja tehneet toisillemme källejä.
Huvilassa ei ole lainkaan nettiä, eikä tosin juuri kuuluvuuttakaan, joten olen saanut hyvällä omallatunnolla ottaa lepoa, käristää nahkaa ja polskia altaassa. Pastaa on tullut mässättyä joka ilta, joten taidan tulla kaksinverroin rakastettavampana takaisin.