black is the new black

14. syyskuuta 2014


Sovittiin lauantaina treffit yhdeksitoista kaupungille. Katsi kertoi, että hänellä olisi pienen pieni ylläri, joten suuntasin suoraan viisikulmaan, josta lähdimme lompsimaan pitkin fredaa, kohti keskustaa. 
Fredrikinkatu yhdeksässätoista kävi tohina. Määränpäämme, kulmaan parisen viikkoa sitten avattu suloinen karkkikauppa - Roobertin herkku kuhisi väkeä. Hyvä ystävä tietää toisen paheet ja ruokkii niitä. ;)  Pikkuruinen vihreäksi maalattu kauppa toi mieleen vanhanajan herkkupuodit. Teema näkyi aina seinään maalatuista punaisista karamelleistä, ripustetuista värikkäistä tikkareista, sekä tauluista asti. Nappasimme matkaan salmiakkipehmikset ja istahdettiin aurinkoon syömään.. Oli muuten elämäni paras pehmis.

Rakastan tätä kuvaa hänestä. Kyykistelin maassa kameran kanssa, kun ohitse käveli ihmisiä, jotka pistivät jarrut pohjaan nähdessään meidän räpsivän kuvia. Sain ikuistettua sponttaanin naururemakan, joka on niin Katsia.  Yksi rakkaimmista ystävistäni. Hauska, avoin, kaunis tyyppi jonka kanssa ei koskaan tule tylsää ja halutessaan voi vaikka chillailla sohvalla sanomatta sanaakaan ilman, että tulisi lainkan vaivaantunut olo..
"Oletpas sä mustissa ja tyylikin muuttunut", sanoi vanha koulukaverini, johon törmäsin melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen.. Ero minuun ja siihen epävarmaan, 40 kiloiseen, suoria housuja ja kauluspaitoja käyttävään 17-vuotiaaseen Camillaan taisi oli ilmeestä päätellen suurempi, kuin ajattelin.

4 kommenttia :

  1. Ihan valtavan ihana tyyli, teillä kummallakin!

    VastaaPoista
  2. Jep tonne karkkikauppaan kyllä pitäis päästä, on ollut listalla jo siitä asti kun avautui... :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat ♥ Ja ilmeet ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, rakkauskirjeet ja lahjukset voi pistää osoitteeseen EHBblog@gmail.com. ;)