sometimes goodbye is a second chance

13. lokakuuta 2014

Suljen silmäni, vedän keuhkot täyteen ilmaa ja puhallan hitaasti ulos.
Hengitys höyryää - pyyhin poskeltani kyyneleen.
Musta asfaltti on keltaisten vaahteranlehtien kehystämä. Kävelen eteenpäin, kuin jonkin voiman vetämänä ja joka askeleella tunnen, kuinka mieleni selkenee. Kiihdytän tahtia. Vedän taas keuhkot täyteen syksyistä kirpeää ilmaa. Paha olo on enää piste horisontissa.
Seison hetken talon ulkopuolella, ennen kuin menen sisään. Sekunnit venyvät minuuteiksi.
Viileä ilma hivelee polttavia sormenpäitäni, koko vartaloani kihelmöi. Tuntuu, kuin suuri taakka olisi nostettu hartioilta.

Jätän tietoni vuokraturvaan ja selailen yksiöiden tarjontaa. Pistän parista asunnosta viestiä ja punnitsen mielessäni mille pistäisin eniten painoarvoa - sijainnille vaiko asunnon viihtyisyydelle.
Illan elokuvaihastus Eat Pray Love ei voisi parempaan saumaan kolahtaa. Tuijotan sitä hölmönä hymyillen, samaistuen liian moneen asiaan ja tunnen kaipuuta Italiaan. Mielessäni kokoan jo reissulistaa joka sisältää kaikkea mahdollista Italialaisista pikkukahviloista, aina Gilin kirkkaisiin vesiin asti.
Kaikella on tarkoituksensa.

35 kommenttia :

  1. Elämä on jatkuvaa muutosta. Tsemppiä uusiin kuvioihin ja jaksamista!
    Kun olet uudessa kodissa sitten jossain vaiheessa, uskon on että fiilis on ihan järjettömän hyvä.

    VastaaPoista
  2. Haluan todella usko siihen, että kaikella on tarkoituksensa, sillä viimeisen kuukauden on tuntunut siltä, että olen ainut yksinäinen koko maailmassa. Itse löysin oman pikku koloni juuri viime viikolla, sen etsiminen on todella raskasta tämän kaiken kriisin keskellä. Toivoisin, että voisin sanoa jotain kannustavaa, mutta juuri nyt olen itse(kin) niin syvällä jossain, mistä minun on kammettava itseni ajan kanssa ylös. Ystäväni (henkireikäni) ovat saaneet minut kuitenkin uskomaan, että "kyllä tämä tästä", olen päättänyt uskoa siihen, vaikka viimeisellä tahdollani. Ehkä jonain päivänä kaikki kirkastuu ja ymmärrän, miksi tässä piti käydä näin... Paljon tsemppiä sinne, pidetään pää pystyssä, vaikka väkisin!!

    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että minulle tilanne on asteen kevyempi, koska olin itse se, joka teki päätöksen, vaikka se ei helppoa ollutkaan. Punnitsin asiaa ikuisuuden ja pyörittelin miljoonia kertoja mielessä omia tunteitani ja toiveitani. Yritin saada kaikki toimimaan toisen takia, mutta lopulta se ei enää riittänyt..
      Eniten satuttaa nähdä miten tärkeä ihminen kärsii ja ymmärtää, että itse on se paha, joka on sen kivun aiheuttaja..

      On vain yksi elämä. Sitä joutuu seisomaan sanojensa, sekä tekojensa takana. Pitää vain olla rohkea ja luottaa siihen, että se elämä kantaa.

      Jos ikinä tuntuu siltä, että haluat purkaa oloasi lisää, pistä ihmeessä vaikka sähköpostia. <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Nina. Eiköhän kaikki vielä käänny parhain päin. :) <3

      Poista
    2. Kyllä vain, ajan kanssa :) Ja tuo mitä vastasit yläpuolella H:lle, mä oisin voinu kirjottaa tasan samat sanat. Ja edelleen painiskelen samojen tunteiden kanssa. Mutta aika tekee tehtävänsä, aina. <3

      PS. Ihana biisi!

      Poista
  4. Muru, iso suuri lämmin halaus täältä ♥♥

    VastaaPoista
  5. Puppe, I feel u. Kaikki järjestyy parhain päin, niinku juteltiin viime viikolla. Muisku ja halirutistus! <3

    VastaaPoista
  6. Voivoi. :( Tule tänne jos tarvitset kissaterapiaa! ♥

    VastaaPoista
  7. Mitämitämitä? :O Voi Cami ♥ Tuo tunne on niin tuttua, mutta kun pahimman yli pääsee, niin sitä oikein uhkuu voimaa. Ja voimaa susta nainen löytyy! Pöytä puhtaaksi, katse eteenpäin ja sinnikkäästi tossua toisen eteen. Paremmat ajat on edessä ja sua odottaa vaikka mitkä hienot seikkailut.

    You are amazing. Remember that.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru. En voinut kuin hymyillä, kun luin tuon. Ihana olet. <3

      Poista
  8. ♥ Paljon tsemppiä ja haleja Camilla!

    VastaaPoista
  9. Iso halaus.
    Rohkea päätös.
    Kaikkea hyvää tulevaan <3, olet sen ansainnut.
    Itsekin parantelen eron aiheuttamia haavoja, mutta haluan uskoa, että kaikella on tarkoituksensa.
    Ja tärkeintä on, että ihminen on itselleen ja omille tunteilleen rehellinen.
    Lämmöllä sinua ajatellen, S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, haleja. <3 Tsempit sinnekin. Kyllä kaikella on pakko olla tarkoituksensa..

      Poista
  10. Mitämitä!? :O Voi juku, kyllä nuo ovat vaikeita asioita mutta se mikä ei tapa,se vahvistaa! Ja Camilla, sinä olet äärettömän fiksu,kaunis, sekä ennen kaikkea voimakas pieni nainen. Päivä kerrallaan kera rakkaiden. <3 Isovoimahali.<3

    VastaaPoista
  11. Oi, isoja asioita ja syviä sanoja! Lämmin halaus ja ihan valtavasti voimia muutoksen kouriin!! <3

    VastaaPoista
  12. Kaikella ON tarkoituksensa vaikkei aina voi ymmärtää mikä se tarkoitus on!!!

    Tsemppiä kaunis <3 <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, rakkauskirjeet ja lahjukset voi pistää osoitteeseen EHBblog@gmail.com. ;)