Jos tädillä olisi munat, se olisi setä..

31. heinäkuuta 2015

Istuimme eilen illan hämärtyessä veljeni pihalla paljussa. Vesi höyrysi vasten viilenevää ilmaa, auringon viimeiset säteet kurkkivat katonharjalta ja me hihittelimme väsyneinä kuin viimeistä päivää..
Mietin yöllä olohuoneen nahkasohvalle käpertyessäni, kuinka erilaista elämä nyt olisikaan, jos olisin aikoinaan jäänyt Vaasaan. Olisinko kenties naimisissa ensimmäisen ihastukseni kanssa, jolta sain aikoinaan ensisuudelmani, joka tuntui ennemminkin nieluviljelyltä? Asuisinko kauniissa puisessa omakotitalossa ja olisinko mahdollisesti suuren lapsikatraan ympäröimä pullantuoksuinen kotiäiti?
Tämän luettuaan siskoni varmaan tukehtuisi nauruun ja äiti lausahtaisi tuon otsikon viittaaman lauseen, jota viljeli kun olimme siskon kanssa pieniä - eli todennäköisesti en.
Kaipasin aikoinaan niin kovin takaisin. Ajattelin silloin, että se paikka oli tulevaisuuteni, minun kotini. Jotenkin tuntui nyt hyvältä huomata, ettei kaupunki tuntunut enää lainkaan omalta, ei tutulta, ei rakkaalta. Niin monet asiat olivat muuttuneet ja tutut naamat vaihtuneet uusiin.. Thank god.

Nyt istun junassa matkalla aina niin kiireiseen ja ihanan kotoisaan Helsinkiin. Järjestin seuraaville päiville paljon puuhaa, jotta aika vipeltäisi mahdollisimman nopeasti ennen reissua.
Huomenna on ryhmän rämän kanssa tiedossa yhdet pirskeet, sunnuntaina astetta rauhallisemmat vauvantuoksuiset pippaleerokset ja maanantaina aikaa käydä hoitamassa viime hetken ostokset, pestä vähän pyykkiä, kuoria nahkaa ja pakata, koska tiistaina ennen sianpieremää lompsin lentokentälle, toivottavasti unohtamatta sitä passia tai niitä lentolippujakaan.

2 kommenttia :

  1. Mä niin tiedän ton tunteen, kun kaipaa takasin sinne "kotiin". Sellaiseen paikkaan, jota ei oikeestaan oo enää olemassa, koska omissa kuvitelmissa se toinen kaupunki on jäänyt sinne aikakaudelle kun tunsit kaikki, oli paljon tuttuja ja paljon kivaa tekemistä. Ton tunteen kanssa oonkin tässä paininut viimeiset puoli vuotta, kun tuntuu ettei missään ole hyvä. Savosta en tunne enää ketään. Pohjanmaalla en seitsemän vuoden aikana tutustunut oikein kehenkään, enkä tykännyt paikastakaan (kunnes muutin pois ja nyt haluaisin takaisin), mutta ei tämä Helsinkikään tunnu oikein kodilta. Ainakaan vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin ristiriitainen tunne.. Lahdessa asuessani koin saman, etten oikein löytänyt omaa paikkaani mistään, mutta Helsinki on nykyään ehdottomasti se oma paikka, se koti.
      Missäpäin Helsinkiä asustelet? Tämä on kaupunkina sellainen, joka pitää kyllä sisällään niin ne hyvät kuin huonotkin puolet, mutta uskon, että tähän voi rakastua, kunhan antaa sille mahdollisuuden. :)
      Itse rakastin lauttasaarta, jossa oli rauhalliset lenkkeilymaastot, eikä se tuntunut, että olisi asunut ns. betonihelvetissä, ehkä enemmän kuin maalla. heh.

      Poista

Kiitos kommentistasi, rakkauskirjeet ja lahjukset voi pistää osoitteeseen EHBblog@gmail.com. ;)