" oliko sun lempinimi villi vai kuuma? "

7. lokakuuta 2015

Jotenkin vaikea käsittää, että se kauan odotettu tyttöjen laivareissu on taas takanapäin ja sitä todella ollaan jo lokakuun puolella. Oli vähän kirpsakka arkeen paluu, kun viikonlopun kuudentoista asteen lämpö olikin vaihtunut nollakeleihin!

Tällä reissulla koko poppoo pääsi jopa maihin asti, vaikka muutamat bilehirmut olivatkin kompuroineet hyttiin tukat pystyssä vasta paria tuntia aiemmin.. 
Meidän ensimmäiseksi vakkari-etapiksi Tukholmassa on muodostunut mäkkäri Gallerian, josta yleensä juoksen suoraan tukkaputkella TopShopiin. Sieltä olen parit lempparitopit aikoinaan ostanut, eikä ne ole vuosien saatossa, saati kymmenissä pesuissakaan menneet yhtään miksikään. Työkaveri varmaan luulee, etten omista muita vaatteita..
Olin tällä kertaa muka niin fiksuna chekannut heidän nettisivuiltaan jo valmiiksi muutamia malleja, jotta voisin tehdä vain pikaisen täsmäiskun, jotta loppuaika olisi aikaa chillailla, mutta ostarille päästyämme huomasimme, että se pirulainen oli poissa! Topshop oli muutama kuukausi aiemmin kuulemma pistänyt pillit pussiin ja lopettanut. Hetken siinä seisoskelin silmät pyöreänä epäuskosta, koska olin pakannut matkalaukkuun vain yhden yläosan, "yöpaitaa" lukuunottamatta, siinä uskossa, ettei Topshop petä tälläkään kertaa. :D Niinpä loppuajan ramppasin kauppoja etsien sopivaa toppia, mutta päädyin lopulta kiinalaisen ravintolan dogipägi kainalossa takaisin laivaan ja discoon tanssimaan tyylikkäästi yöpaidassani tyttöjen kanssa pää-olkapää-peppu-polvet-varpaat, sekä leikkimään taputusleikkejä 33-vuotiaan miehen kanssa..

Jos legendaarisia tanssimuuveja, siiderisuihkua, oven takana vaanivia keski-ikäisiä miehiä, räkänaurua tai vähemmän tahdikkaita iskurepliikkejä ei lasketa, oli katkarapuleipä reissun kohokohta - ainakin siinä nälkätilassa puoli viisi aamuyöstä, kun maailmaan ei mahdu enää ketään muuta, kuin sinä ja sämpylä.
Ei hän oikeasti ollut noin tympeä kotiinpaluustani, vaan juoksi heti keittiöön kerjäämään. Kyllä Dino nakkimestarin tuntee.. :D

Ja jottei arki kävisi liian tylsäksi, niin suunniteltiin uutta tyttöjen laivareissua jo joulukuun puolelle. Että morjens!

3 kommenttia :

  1. Hyvä kirjoitus. Aihe on paras ;) T: Reppu-reissaaja

    VastaaPoista
  2. "oven takana vaanivia keski-ikäisiä miehiä" :'D Näitkö muuten, kun se oli lähtöaamuna aika noloa poikaa siinä käytävällä... :DD

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, rakkauskirjeet ja lahjukset voi pistää osoitteeseen EHBblog@gmail.com. ;)