Näppärät kosmetiikan säilytysratkaisut ja uutta nettisivua..

20. marraskuuta 2015


Valvoin eilen yöllä kahteen koneen äärellä, kun olin niin innoissani uudesta projektistani!
Olen joskus joitain kuukausia sitten aloittanut uusien nettisivujen väsäämisen, mutta eteen tuli pari muuttujaa, kun huomasin, että otsikoinnin keskittäminen ja pari muuta hienosäätöä eivät ole mahdollisia, joten jätin asian roikkumaan.. Edellispäivänä uudesta koneesta ja nettisivuista höpötellessäni mainitsi kaverini, että hänellä voisi olla yksi heppu tiedossa, joka handlaisi koodaamisen - ja niin blondi ja aivot oli saatettu yhteen. Nyt pitäisi siis miettiä KAIKKI valmiiksi, väreistä, fontteihin, palstan leveyksiin, otsikointiin, some ikoneihin jne, enkä meinaa pysyä housuissani! Tykkään suunnitella, - vaikka mieleni muuttuukin sen kymmenisen kertaan päivässä - vaikka onhan siinä toki omat haasteensa, kun pitäisi pystyä esittämään mahdollisimman valmis pohja-idea, tilpehööreineen päivineen, jotta projekti saataisiin eteenpäin.



Heräsin tänään jotenkin super energisenä ja käänsin kodin ympäri ensimmäisen muutaman tunnin aikana. Vaihdoin makkarin järjestystä ja tyhjensin kaapeista turhaa tilpehööriä, päätyen heittämään muovikassillisen kosmetiikkaa pois..


Kuvausvaloistani on paljon kyselty, joten tuossa vilahtaa toinen mööpelini. Kyseessä on verkkokauppa.comin valaisukitti, joka toimii hyvin pienelle alueelle esim. tuotekuvaukseen, mutta esimerkiksi henkilökuvaukseen tai muuhun laajemman alueen kuvaukseen suosittelisin jotain toisenlaista ratkaisua, esim. studiosalamasettiä, koska tässä ei ihan puhti riitä..


Tyylikäs kotiasuni. :D Vaikka valojen kanssa leikkiessä tulee välillä lämmin, niin villasukat on ja pysyy..


Meikkipussit ja korit saivat lähtöpassit, kun tilpehöörit löysivät omat paikkansa ikean Godmorgon-lokerikosta.


Käyn sunnuntaina katsomassa mahdollista tulevaa joululahjaani.. Olin ajatellut vihdoin sijoittavani kunnon pöytäkoneeseen, mutta Nicolina kuvaili eilen, kuinka hän näkisi minut työskentelemässä jossain ihanassa kahvilassa ja sai hetkeksi ailahtelevaisen mieleni horjumaan ja pohtimaan, että oisko se nyt sitten kuitenkin läppäri.. :DDD
Jos realistisia ollaan, niin kuinka usein käyn koneeni kanssa missään? Toki asiaan saattaa vaikuttaa sekin, että kivikautinen pc:ni sammahtaa n.10 sekunnin sisällä, ellei se ole piuhan päässä ja ollessa päällä se hurisee kuin olisi kiitoradalla valmiina lentoon..

7 kommenttia :

  1. Kosmetiikkakuvat on aina niin ihania! Tuo lokerikko on hyvä idea: itse pistin juuri shopping serviceni Ikeaan, mutta se palasi kotiin tyhjin käsin. Taitaa olla uuden reissun paikka, tuollaisia kun olen juuri kaipaillut ylläpitämään järjestystä kosmetiikkakaaokseen!

    Itse mietin myös tuota Verkkokaupan valaisinsettiä, mutta ilmeisesti hyvä että päädyin eri vaihtoehtoon mikäli tuosta meinaa loppua tehot isomman alueen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liputan uuden reissun puolesta! Tuo on super näppärä. Ihan yllättävän paljon tavaraa mahtuu kyytiin. :)

      Pistäppä linkkiä sitten, jos/kun löydät jonkun paremman vaihtoehdon tälle valolle. Vinkit otetaan aina vastaan!

      Poista
  2. Oho! Miten tuollainen näppärä kori on sujahtanut mun ohi!? Mä kun katselen näitä aina Tigerissä ja ebäyssä, mutta tuo koko olisi juuri sellainen, minkä tarvitsen. Taitaa olla uusi Ikeareissu edessä... :) Jos mietit pöytäkoneen ja läppärin välillä, niin pohdi omia tietsikkatottumuksiasi. Itse vaihdoin läppäriin, koska kyllästyin istumaan vain ja ainoastaan konepöydällä. Läppäri on mukava ottaa syliin sohvalle tai vaikkapa sängylle ja pistää menemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Saa tilpehöörit järjestykseen, eikä tarvitse mistään meikkipussin pohjalta tonkia.

      Hmm.. En ole koskaan omistanut pöytäkonetta, mutta istun nykyään lähes poikkeuksetta olkkarissa pöydän äärellä koneen kanssa. Siksi luulisin, että pöytäkone olisi parempi, mutta olisihan se silloin tällöin ihana pötköttää sänkyssä ja näpytellä.. ;)

      Poista
  3. Noi valot, ääääh, joudun ehkä hankkimaan ne. :D Ja muru, sulle on haaste: http://www.homeatlastblog.com/2015/11/oversize-knit-23.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillä on ainakin tilaa noille hirviöille. :D Niitä kun ei voi olla huomaamatta..

      Halutessasihan voit tulla joku ilta "kahville" ja voit testailla mitä mieltä oot valoista. ;) Voitais lakkailla kynsiä ja puhua paskaa. <3

      Poista
  4. Huuisin jännää nähdä uudet sivut! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, rakkauskirjeet ja lahjukset voi pistää osoitteeseen EHBblog@gmail.com. ;)