Unelma Itsestä - askeleeni kohti hyvää oloa..

13. tammikuuta 2016

Step 1.
Palasin laittoman pitkän tauon jälkeen salille viikonloppuna. Edellinen kerta oli ollut hyvin väkinäistä takkuilua, eikä jättänyt kuin epämukavan fiiliksen jälkeenpäin, joten kynnys palata treenien pariin oli suurempi kuin tajusinkaan.. Koska edellinen äijäsali ei tuntunut omalta, päätin tarjouksen houkuttelemana käydä tsekkaamassa vanhan tutun kuntosaliketjun fiiliksen, enkä liioittele yhtään kun sanon, että tuntui kuin olisi kotiin palannut. Samat tutut ja blondivarmat laitteet, leppoisa tunnelma ja vielä lyhyen kävelymatkan päässä, että kehtaa lähteä vähän heikommallakin kelillä.
Soppari allekirjoitettu - Tästä se lähtee!

Step 2.
Jotta saisin kaiken ilon irti treeneistä, tästä keväästä, vuodesta ja mielellään tulevaisuudestakin, otin tarjouksen vastaan ja osallistun 18.01 alkavaan Unelma Itsestä-kurssille.
Sitä sanotaan, että itse määrää teoillaan ja asenteellaan mihin suuntaan elämä vie, mutta liian usein pelko ja epävarmuus on esteinä niille suuremmille päätöksille, joita muutokset vaatisivat, vaikka se mieli olisikin positiivisen puoleinen.
Tahto on suuri, mutta kaipaa vain sitä pientä rohkaisua, sitä kevyttä töytäisyä..

Unelma Itsestä-kurssilla otetaan huomioon yksilöiden tarpeet ja keskitytään löytämään keinot joilla saat liikkumisesta intohimon, syömisestä terveellisen elämäntavan ja rohkeuden toteuttaa niitä omia unelmia. Eikö kuulosta hyvältä? Jos tuntuu, että jurnutat paikoillasi, sinulta uupuu rohkeutta/itsevarmuutta ja haluat saada tukea/tsemppiä toteuttaa niin pieniä, kuin suuriakin unelmiasi, niin suosittelen kokeilemaan, jos uskoa ja tahtoa riittää. :)

Alekoodilla: everythinghasbeauty saa nyt -15% Unelma itsestä Shopin tuotteista 18.01 saakka.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, rakkauskirjeet ja lahjukset voi pistää osoitteeseen EHBblog@gmail.com. ;)