Tallinn

31. maaliskuuta 2016

Haluttiin pieni irtiotto arkeen ja karattiin Jennin kanssa pääsiäiseksi tuttuun ja turvalliseen Tallinnaan. Yövyimme kotoisassa hotellissa, nimeltä Three Crowns Residents,  joka sijaitsi loistavalla paikalla, vanhankaupungin alkupäässä.. Huoneemme oli pieni, mutta suloinen. Sen kattoa koristi massiiviset puuparrut ja huoneen nurkassa oli pieni  puolentoista metrin korkuinen jemmapiilo, josta oli maisema kaupungin ylle.

Torstai pyhitettiin kaupoilla kiertelylle. Tarkoitus oli pitää low budget-loma, mutta eihän sitä hullukaan pysty vastustamaan Bershkaa, sun muita kivoja kauppoja joita ei suomenkamaralta löydä.  Onneksi tuhlausta kompensoi todella halvalla saatu reissu. 3 yötä hotellissa, matkoineen päivineen, ja aamupalan kera kustansi 75e per naama, eli edullisempi lähteä Viroon, kuin junalla ees taas Tampereelle.


Koska perjantaina käytiin tutustumassa paikalliseen yöelämään - löysimme itsemme aamu kuudelta nakertamassa lähikuppilan kanavartaita - pyhitimme suosiolla sateisen lauantain krapulalle. 
Sunnuntaina helli auringonpaiste. Jätettiin matkatavarat säilöön hotellille ja lähdettiin kiertelemään pieniä kujia ja leikkimään turisteja kamerat kourassa..

Tämä mimmi käänsi päitä. Upea kellohelma on Reservedin löytöjä. 



Sunnuntaina oli pizza-sunnuntai, jolloin kaikki isot pizzat oli puoleen hintaan. Pizza 4e..


Vaikka ollaan tuon upean tulenlieska-tukan kanssa tunnettu vasta nelisen kuukautta, on Jennistä tullut yksi tukipilareistani ja todella tärkeä ystävä. On ihana, kun on yhteiset mieltymykset, eikä tarvitse miettiä mitä sanoo, saati tarvitse yrittää sensuroida puheitaan sen takia, että toinen pitäisi avoimuutta tai suorasanaisuuttani jotenkin paheksuttavana. haha
Jennillä on myös tosi laaja tietotaito, joten soittelen tuolle kävelevälle tietosanakirjalle aina kun joku asia ei pelitä, oli kyse sitten kosmetiikasta, ruoanlaitosta tai vaikka elektroniikasta.

Tänään viettelen vapaapäivää ja ajattelin suosiolla skipata kaiken "pakollisen" ja kerrankin vain nautiskella siitä, että voin vain olla.  Sisko ja koirakin viettelee lomaa maalla, joten saan olla omassa rauhassa koko viikon.

Kosmetiikkalahjakortin voittajaksi random.org valitsi nimimerkin Kiiramak! :) Laitan sinulle s-postia..

1 kommentti :

Kiitos kommentistasi, rakkauskirjeet ja lahjukset voi pistää osoitteeseen EHBblog@gmail.com. ;)