BELIEVE

5. marraskuuta 2016



Taivas on kauniin vaaleansininen. Rikkonaiset pilvenharsot liukuvat lähes huomaamatta, kuin olisivat jumittaneet paikoilleen. Lumi narskuu saappaiden alla, hengitys höyryää ja kevyt pakkanen saa posket punoittamaan. Tai ainakin näin mielessäni kuvittelen, kun katson ikkunastani ulos pihalla puuhastelevia ihmisiä ja naurahdan ajatuksilleni.
Loukkasin jalkani pari päivää sitten, eikä se kestä vielä kunnolla painoa, joten tyydyn tämän viikonlopun ihastelemaan maisemia makuuhuoneen ikkunasta käsin.

En ole koskaan ollut syksy tai talvi-ihminen, koska rakastan valoa ja palelen niin herkästi. 
Monia vuosia ahdistuin syksystä ja elin menneessä kesässä pitkälle talveen, 
joka ajatuksena tuntuu nyt niin hassulta ja etäiseltä, sillä tämä syksy on itsessään ollut helppo, lähes kivuton. 
Vaikka on tapahtunut hurjan paljon ja välillä kädet ovat olleet täynnä töitä, tuntuu, että elämä vain vihdoin loksahti kohdalleen. Tuntuu, että pystyn taas hengittämään, nauttimaan pienistä yksinkertaisistakin asioista ja saatan moneen kertaan päivässä huomata hymyileväni itsekseni, kun on vaan niin hyvä olla. 

Sitten jos sattuu se huono päivä, voi pistää kynttilät palamaan, leipoa vaikka pipareita ja kutsua kaverit glögille. Tai kun paleltaa niin, että hampaat kolisee yhteen, voi jääpuikkona sujahtaa peiton alle ja liimata jäiset varpaansa toisen kylkeen, niin johan piristyy. ;) 


SaveSaveSaveSaveSaveSave

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, rakkauskirjeet ja lahjukset voi pistää osoitteeseen EHBblog@gmail.com. ;)